Tapaan lapsen isän tänään lähes 2 viikon tauon jälkeen. Keskutellaan asioista.

Mietin asioita miten toimia hänen kanssaan ja miten hän on tässä lapsikuviossa mukana ja miten asiat hoidetaan jne. Ja se on kuluttanut energiaa n. juhannuksesta asti aika paljon. Nyt alkaa helpottamaan. On vain ollut pakko pakottaa itsensä olla välittämättä. Siihen tilaan ei ole päässyt helpolla. Olin todella loukkaantunut hänelle kun hän ei eväänsä näyttänyt väräyttävän auttaakseen minua silloin kun podin kesäkuussa ne 11 migreenikohtausta ja olin tosi väsynyt. Eikä edes silloin kun oksensi hänen luonaan se ainoan kerran, hän ei tarjoutunut viemään esim. kotiin tai soittanut perään että oletko kunnossa. Mitään huolta hän ei ole kantanut ja apuaan tarjonnut. Suututti siinä 10 viikkoa maatessa, että mies voi vain lähetä harrastuksiin ja minä en voi tehdä mitään. Mun mielestä miehen olisi kuulunut olla tukena tuolla vaikealla hetkellä.

Viikko juhannuksen jälkeen tiistaina keskustelun/riidan "tuleeko meistä perhe" jälkeen oli hiljaisuutta 5 päivää. Se loppui kun minä en pystynyt enää kärsimään sitä hiljaisuutta ja kysyin voinko tulla käymään. Puhuttiin asiasta ja sovittiin että ollaan kavereita ja tutustutaan rauhassa.

Siinä meni reilu viikko kun asiat oli suhteellisen ok. Sitten räjähti taas kun lenkillä puhuttiin ja " hän ei jaksa minun tenttaamistani" Loukkaannuin tietenkin kun oli juuri sovittu että ääntä ei koroteta ja olisin halunnut puhua itselleni tärkeistä asioista kuten että miten vauvan kanssa eletään ja mitä hän ajatteli kun se vauva ilmoitti tulostaan. Lähdin pois kun olin niin kertakaikkisen vihainen, enkä halunnut jatkaa riitaa enempää. Hän käveli ohitseni ja lähti kotiin.

Illalla yritin soittaa 2 kertaa. EI vastausta. Yöllä lähetin tekstiviestin, ei vastausta. Tiistaina laitoin sähköpostia, ei vastausta. Hiljaisuutta kesti kaksi viikkoa, kunnes laitoin taas textiviestin ja tapasimme. Keskustelu ei paljoa avartanut, mutta puheyhteys oli avattu taas. Seuraavan kerran näimme seuraavana keskiviikkona  ja torstaina, kun hän tuli auttamaan remontissa. Sitten taas 1,5 viikkoa hiljaista, vaikka ne 2 remonttipäivää sujuikin hyvässä hengessä. Soitin sitten eilen illalla kun ajattelin että kysyn mitä kuuluu. Hän itse!! ehdotti että tavataan tänään.

En uskalla sanoa hänelle mitään kun hän suuttuu niin helposti. Haluaisin kuitenkin että osallistuisi tähän raskauteen, mutta suhdetta tuskin koskaan tästä syntyy. Eihän siitä mitään tule jos ei voi olla oma itsensä toisen seurassa. Ja jos toinen käsittelee asioita eristäytymällä, niin siinä on vaikea luoda luottamusta.