Tänään

-meni hermot  lapsen isään totaalisesti ja avauduin herralle aika sanaisasti. Koko syksyn olen kiukkuani pidätellyt ja on pysytty puheväleissä. Nyt herra ei ole viimeiseen kuukauteen edes vaivautunut kysymään että mikä vointi vaikka ollaankin tuona aikana useamman kerran nähty. Ja sairaanakin tuona aikana olen ollut, eikä mitään mielenkiintoa siihen että mitenköhän tuo pärjää.

Muutaman asian on luvannut myös hoitaa, mutta mitään ei vain kuulu. Muistuttanutkin olen, mutta ei silti mitään. Mm. lastenvaunut hän lupasi varastoida, mutta pöh, ei todella ole asia edennyt mihinkään. Itse ne jouduin raahaamaan talon vinttiin tuossa alkuviikosta samalla kun alaselkä vihoitteli. Apuaan ei tarjoa vaikka itse tähän tilanteeseen (raskaus) aikoinaan halusi. Ihme moukka ja juntti. Kaveripiirissä on miehiä jotka on tulleet isiksi 19-v ja 21-v ja hyvin ovat vastuunsa hoitaneet nuoresta iästään huolimatta. Tämä tuleva isä on 33-v eikä puhettakaan että ottaisi vastuuta.

Synnärillekin ilmoitin lapsen hätäkastenimet siten etten asiasta hänen kanssa puhunut mitään kun ei kerran näytä kiinnostavan. Hänen "valtansa" mihinkään lasta koskevaan asiaan murenee hetki hetkeltä pois. Kunpa hänen sukunsa edes olisi hiukan fiksumpi ja loisi suhteen lapseen, joka on täysin viaton kappale tässä väännössä.

Mielessä on käynyt mm. ristiäiset. Ne pitää varmaan pitää jossain neutraalissa tilassa jotta vältytään pahemmilta konflikteilta. Kirkossa nyt joka tapauksessa haluan varsinainen kaste olisi tarkoitus tapahtua. Seurakunnaa kirkko,  johon kohta kuulumme, on todella kaunis. Ihanaa =)