Bloggailuun tuli tauko jostain syystä. Luulen että tänne kirjoittaminen tuntui haasteelta kun on pitänyt prosessoida itselleen tätä yksin odottajan asennetta. Nyt alkaa jo olla sinut asian kanssa + että kotona alkaa tavarat löytää paikoilleen ja osa tiensä roskikseen. Selkeys ja järjestys kotona on avain mielenrauhaan ainakin minulla.

Olo on nyt melko hyvä. Hetki sitten oli tosi kuvottava olo ja olin varma että nyt on oksennustauti tulossa. Onneksi tunne meni ohi. Eilen podin kotona migreeniä. Koiralla on korvatulehdus ja eläinlääkäri totesi että allergiat on nyt riistäytymässä käsistä. Olin todella surullinen sunnuntaina, mutta taitoin jo senkin niskan sunnuntai iltaan mennessä. Su-ma yöllä oli kuitenkin taas synkät tunnelmat kun koira oksensi 3 kertaa. Yksi läjistä oli verinen ja olin melkein varma että nyt se kuolee ja mun vika kun annoin luuta syötäväksi. Mutta ei, aamulla se oli mitä pirtein otus ja ruokakin maistui.

En voi sitä kuitenkaan kieltää ettenkö tuntisi taas kiukkua lapsen isää kohtaa. Saisin ilmeisesti lojua kotona vaikka kuukauden yksin eikä hän vaivautuis kysymään että miten menee? tai että tarvitsisitko ehkä apua jossain... aaarrrggghhh.

Noh, elämä on. Ja olen kuitenkin oikeasti aika tyytyväinen olooni. En ole kenellekään tilivelvollinen ja saan touhuta omaant tahtiini. Eikä tässä nyt ole enää kuin 3 kk että alkaa vauvan syntymä jo olla käsillä. 2kk on enää töitä ennen äitiyslomaa. Huimaa kun aika on kulunut vinhaan tahtiin.

RV26+2